sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kierrätysaskartelu

Tytöllä on tänä kouluvuonna askartelujen suhteen todella kekseliäs opettaja. Täällähän ei erikseen kouluissa opeteta kuvaamataitoa tai käsitöitä, joten askarteluun käytettävän ajan teokset ovat täysin luokanopettajan oman mielikuvituksen varassa. Tämän vuotinen opettaja on tähän mennessä ihan ehdottomasti paras. Koulujen määrärahat on täällä käsittämättömän pienet, joten niillä muutamalla kympillä, mitä jokainen opettaja saa piirrustus- ja askartelutarvikkeisiin vuodessa, ei ihan ihmeitä tehdä. Ellei sitten opettaja ole poikkeuksellisen kekseliäs keksimään lisämateriaalia kierrättämällä. Tämänvuotinen opettaja todella on sellainen. Muutaman viikon ajan luokka keräsi vessa- ja talouspaperirullia. Tuloksena oli kukkakäkkyräkoriste. Erilaiset mustaksi maalatut kuviomuodostelmat näyttivät aika upealta koulussä käytävän seinälläkin. Aloin tietysti heti kysellä tytöltä, milloin hän mahtaisi saada tuoda sen kotiin... ;-) Lopulta opettaja oli antanut ne lapsille kotiin vietäviksi, eikä minulla kestänyt kauaa löytää sille paikkaa.

Käkkyrä on tehty niin, että paperirullat on leikattu samankokoisiksi n. 2cm pätkiksi. Pätkät painetaan hiukan lyttyyn ja kiinnitetään nitojalla toivotunlaiseksi kuvioksi. Lopuksi kuvio maalataan mustalla maalilla.

---

My daughter has a teacher this year, who definitely knows how to recycle creatively. This decoration is made out of empty toilet paper rolls! Hard to believe, isn't it?!! I had seen the decoration at the wall of the school corridor before, and was really happy, when my daughter finally could bring it home. It did not take long to know where to hang it...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti