tiistai 12. kesäkuuta 2012

Marenkikakku

Tänään juhlittiin paikallista isänpäivää, koska sunnuntaina oltiin reissussa. Leivoimme kokeeksi marenkipohjan, ja päällystimme sen sitruunakiisselillä, kermavaahdolla ja mansikoilla. Oli raikas yhdistelmä. Leipominen oli helppoa ja nopeaa, jos ei pitkää paistamisaikaa lasketa. Tiedätte nyt sitten mitä on tarjolla, jos satutte tulemaan kesän aikana käymään. :) 

Onneksi tässä lähellä on paljon työkaverinaapureita, joille myös aina maistuu tuoreet leivonnaiset. Jouduin nimittäin soittelemaan paria ovikelloa, että sain osan kakusta sijoitettua muualle. Siitä kun sattui tulemaan aiottua suurempi, eikä marenki enää pehmittyään maistu yhtä hyvälle kuin rapeana, joten oli hauskempaa jakaa ilo (ja myös kalorit ;) ) saman tien.

Pohja:

4 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

> Lämmitä uuni 125 asteiseksi. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Levitä leivinpaperin päälle. (Minä tein ympyrän, joka oli halkaisijaltaan n. 30cm.) Paista puolitoista tuntia ja sitten käännä uuni pois päältä ja jätä marenki vielä uuniin luukku auki. Anna marengin jäähtyä kokonaan.

Sitruunakiisseli:

2 dl vettä
1 1/4 dl sokeria
2 keltuaista
2 rkl maissijauhoa
4 rkl sitruunamehua

> Vatkaa aineet kattilassa sekaisin. Kuumenna sekoittaen kunnes seos muuttuu läpikuultavaksi. Lisää voi/margariini (25g)  ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja paloitttele mansikat.
Täytteet kannattaa laittaa päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Juuri sopivaa vierasruokaa, kun voi tehdä kaiken melkein valmiiksi etukäteen, ja täytteiden laitto sujuu sillä aikaa, kun keittää kahvit tai teeveden.
 
Today we celebrated the local Fathers' Day. It was on Sunday, but we were travelling. More pics about that later on. Today we baked a pavlova meringue cake. Probably not the very original, but good one anyway. It turned out to be bit too large for three of us. Luckily we have dear neighbors around. The meringue is the best when it is still crisp. Life is good... and calories should be shared, don't you agree?   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti