maanantai 1. helmikuuta 2010

Apple crumble


Tänään on kahvitauolla eilistä jälkiruokaa. En tiedä voinko edes puhua varsinaisesta kahvitauosta, kun juon aina pelkkää teetä. Tänään vihreää. Se on mustaa teetä raikkaampaa, vaikka en kovin kovasti sen terveysvaikutuksiin uskokaan. Aasiassa ihmiset tosin pysyvät terveempinä pidempään. Jos se todellakin on vihreän teen vaikutusta, uskoisin, että teelehdet saavuttavat heidät hiukan tuoreempana ja vähemmän käsiteltynä kuin meidät täällä steriilissä lännessä.

Apple Crumble

4 suurta omenaa (ei omenasoseeseen sopivaa lajiketta)
reilu rkl kanelia
1 1/2 rkl sokeria

100g margariinia

50g sokeria
175g jauhoja
1/2 tl kanelia

> Kuori ja suikaloi omenat. Sekoita rkl kanelia ja 1 1/2rkl sokeria omenasiivujen joukkoon. Levitä omenat voideltuun uunivuokaan. Nypi margariini, sokeri, jauhot ja kaneli taikinaksi. Levitä muruina omenasuikaleiden päälle. Paista 180-200 asteessa, 20-30 min.

Jos ei satu olemaan aitoa vaniljaa sisältävää vaniljajäätelöä, niin vaniljakastikkeen saa tehtyä itsekin. Tosin kastiketta vartenkin on hyvä olla oikeaa vaniljasokeria (sitä, missä on mustia pisteitä mukana). Sen jälkeen ei kaupan valmisvaniljakastike maistu enää miltään.

Vaniljakastike

2 dl kuohukermaa
2 keltuaista
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

> Eroita keltuaiset valkuaisista ja laita ne kattilaan. Lisää kerma ja vatkaa sekaisin. Kuumenna vatkaten kunnes kermaseos sakenee, mutta älä keitä. Jos seos kiehuu hetkenkin, tuloksena on aikamoista vaniljapuddingia. Sekoita mukaan sokeri ja vaniljasokeri.

Kuten sanoin, omenapaistos ei maistu seuraavana päivänä yhtään huonommalta. Ongelma vain on, että se ei aina säästy muista syistä päivää pidempään.

1 kommentti:

  1. Tätä täytyy kokeilla!
    Nuo edellisessä olevat vanhat kirjat näyttävät kovin tutuilta, kirjailija on Hilja Haahti, eikö vain? Minulla on myös näitä kirjoja, itse asiassa kerään tämän kirjailija kirjoja.Niitä onkin kertynyt jo aikamoinen pino. Keräily sai alkunsa kirjasta "Seija tyttösen tarina". Kerrotaan näe, että Hiljan mies Ilmari Krohn on keksinyt "Seija" nimen.

    VastaaPoista